Avainsana-arkisto: joulupöytä

Suuri pähkinäkakku (Old Kentacky Cake)

pähkinäkakkuTämän reseptin sain yli 40 vuotta sitten silloiselta työkaveriltani Kirstiltä.
Reseptin alkuperä ei ole tiedossani, mutta olettaisin, että se on kopioitu ja käännetty pähkinäpakkauksesta. Taikina on todella suuri, joten kannattaa varata riittävän suuri vuoka. Tällä kertaa käytimme kahta vuokaa, 1,5 litraa ja 1 litra.
Tässä resepti sellaisena kuin olen sen saanut:

2 dl margariinia tai voita
4 dl sokeria
3 munaa
6,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2,5 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
3 dl saksanpähkinöitä

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Yhdistä jauhot, leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri. Lisää jauhoseos ja maito vuorotellen taikinaan. Lopuksi lisätään saksanpähkinät. Käytimme aikaisemmin hasselpähkinöitä ja jauhoimme ne hienoksi, mutta nyt kakkuun tuli pekaanipähkinöitä ja saksanpähkinöitä.

Kaada taikina voideltuun vuokaan tai vuokiin ja paista 175 C asteessa n. 45 minuuttia.
Paistoaika riippuu vuoan koosta, mutta esimerkiksi näissä 45 minuuttia oli sopiva.

Valmista kuorrutus:

6 rkl voita
2 rkl sokeria
7,5 dl tomusokeria
vajaa desi kermaa

Paahda voi ja sokeri pannulla, lisää kerma. Sekoita niin että sokeri on sulanut. Lisää tomusokeriin.
Tässä meneteltiin niin, että pienennettiin kuorrutuksen määrä puoleen ja sekin tuntui riittävältä. Jos seoksesta ei tule juoksevaa, lisää nestettä.
Kaada kuorrutus kakun päälle ja koristele pähkinöillä.

Mainokset

Wanhan ajan Jouluinen hedelmäkakku

Tämä resepti kulki työpaikallani yli 40 v sitten.
Minullakin se on ollut käytössä useina jouluina. Voidaan leipoa ajoissa,
sillä säilyy mehukkaana pitkään.250 g voita
250 g sokeria
3 kananmunaa
250 g yhteensä, silputtuja hedelmiä: luumua, viikunaa, aprikoosia, taatelia
ja rusinoita
2 rkl appelsiinimarmelaadia
3 rkl konjakkia
250 g vehnäjauhoja

Huom !!! Taikina ei tarvitse leivinjauhetta, konjakki hoitaa nousemisen 🙂

Silppua hedelmät pieniksi palasiksi ja sekoita osa jauhoista sekaan, näin
hedelmät jakautuvat tasaisemmin taikinaan.– Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
– lisää munat joukkoon yksitellen
– lisää marmelaadi
– sekoita konjakki taikinaan
– sekoita jauhot joukkoon ja jauhotetut hedelmät

Paista kakkua n. 1 tunti 180 asteisessa uunissa.

Hyvää Joulua!

Joulu

Ulkosuomalaisten joulu voi olla huomattavasti erilainen kuin se perinteinen suomalainen. Yksi Pakkasen lastenlapsista eli siis minä kokkaa USAssa joka joulu ne perinteiset laatikot ja jälkiruuat. Kinkku eli fresh ham on ollut suolassa suuressa kattilassa jo pari päivää, joten eiköhän se aidolta taas tänäkin jouluna maistu! Laatikot on helppoja tehdä, mutta ainakin lantut on täällä niin puisia, että siirappia menee taas vähän runsaammin valmistukseen!

Aamupalaksi aattona syödään riisipuuroa, sekahedelmäkeittoa, ja itse väsättyjä karjalanpiirakoita. Joulupöydästä löytyy siis se itse suolattu kinkku, imelletty perunalaatikko, lanttu- ja porkkanalaatikot, suolalohi, ja rosolli. Kahvipöydässä on tietysti vähintään pullaa, suklaakakku, maustekakku, joulutorttuja ja pipareita.

Iloista joulua teille kaikille!!