Sainin hauki

ImageNuorena vaimona menin käymään mieheni kotitalossa, jossa ruokana oli paistettua
haukea. Haukihan on tunnetusti ruotoinen kala, mutta Sainin laittamana se oli niin herkullista,
etteivät ruodotkaan vieneet makunautintoa. Nyt nelisenkymmentä vuotta myöhemmin, kun
mieheni toi kotiin verkolla pyytämänsä aikamoisen vonkaleen, kaivoin reseptin esiin ja tässä se on:
 
hauki
suolaa
sitruunamehua
kananmuna
korppujauhoa
voita
juustoraastetta
kermaa 1 – 2 dl
(kalaliemikuutio tai kalafondia)
 
Mies suolasi kalan jo edellisenä iltana ja puristi siihen päälle sitruunamehua.
Kala laitettiin uunivuoassa hyvin peitettynä jääkaappiin, mistä se seuraavana
päivänä otettiin valmistettavaksi.
 
Uuni laitettiin lämpiämään 200c-asteeseen.
 
ImageKala voideltiin kananmunalla, päälle ripoteltiin korppujauhoja ja juustoraastetta sekä
muutama voinokare (riittää vähemmän kuin kuvassa) ja laitettiin sitten uuniin. Kun
juusto oli sulanut ja pinta saanut väriä, lisättiin vuokaan osa kermasta. Kalan makua voimistamaan
sekoitettiin kermaan vähän kalafondia.
 
 
ImageTämä hauki painoi fileenä noin puolitoista kiloa ja oli uunissa reilun puolen tunnin ajan.
Välillä sitä valeltiin pari kertaa paistoliemellä ja lisättiin loppu kerma. Paistoaika riippuu tietysti hauen koosta,
joten kypsymistä kannattaa tarkistaa välillä.
 
ImageSanotaan, että keväällä pyydetty kala maistuu parhaalta. Tämä hauki ainakin oli todellista
herkkua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s