Mustikkarahkapiiras muropohjalla


Pohja:
voita n. 150 gr
2 dl sokeria
Muna
noin 5 dl vehnä jauhoa                           
n. 3 tl leivinjauhoa

Täyte:
Rahkaa 250 gr
1 tl vaniliinisokeria
0,5 dl sokeria
Mustikoita noin 2-3 dl

Sulata mikrossa voita juoksevaksi sulatuslämmöllä
lisää sokerin sekaan – sekoita vatkaimella

Lisää muna ja leivinjauhot ja jauhoja noin 4 dl ensin, ja viimeinen desi ripotellen. Vatkaa varovasti vatkaimella, ettei ”muruset” roisku.

Voitele piirakkavuoka, ota 4/5osaa valmista taikinaa ja tasoita pohjaksi ja levitä reunoillekin asti tasaisesti vuokaan. Jätä vähän (1/5 osa tai vähemmän päälle ripotteluun).

Sekoita 200-250 gr rahkaa ja 2 tl vanilliinisokeria sekä noin puoli desiä sokeria keskenään.

Laita rahka lusikalla taikinan päälle keskelle (ei reunoille asti!)

Ripottele mustikat siihen päälle + jäljellä oleva murotaikina mustikoiden päälle.
Paisto 200 C asteessa keskiosassa uunia. Nosta uunista noin 25-30 min kuluttua.

Anna jäähtyä pitkään, jotta mustikkarahkakin jäähtyy keskellä, eikä leviä lautaselle
On näin helpompi tarjoilla.

Tarjoa esim. vaniljakastikkeen kera (esim. todella maukas Oatly vaniljakastike )

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s