Kuukausittainen arkisto:elokuu 2011

Raejuustopannukakku

Tämä resepti on oma kokeilu jo liki 30 vuoden takaa. Lapset ihastuivat suuresti
tähän herkkuun. Tätä olen tehnyt edelleenkin ja aina maistuu…                Taikinasta voi paistaa myös lettuja, mutta silloin on lämpöä säädettävä ja paistettava hiljalleen, jotta ei tartu pannuun kiinni.

AINEET:

4 munaa
1 dl hienoa sokeria
1 tl suolaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
½ kg raejuustoa

nokare voita

Vatkaa munat ja sokeri niin että ovat kunnolla sekaisin, lisää jauhot ja suola. Lopuksi lisää maito ja raejuusto.
Taikinasta tulee aina parempi jos sen antaa seisoa 1-2 tuntia ennen paistamista.
Itse teen taikinan edellisenä päivänä jääkaappiin odottamaan paistamista.

Paista leivinpaperin päällä, johon ensin muutama voinokare ja sitten pelti   uuniin kuumenemaan, että voi sulaa kunnolla.
Pannukakusta tulee aina parempi kun taikina kaadetaan kuumalle pellille.

Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia… syö ja nauti 🙂

Mainokset

Kevyet kala-tacot

Tacot millä tahansa täytteellä on nopea ruoka isollekin joukolle ihmisiä. Kala-tacot on kevyt ja yllättävän herkullinen versio, joka yleensä tehdään pehmeiden taco-kuorien kanssa. Kalan voi valita saatavuuden mukaan, yleensä kevyen makuisista kaloista. Meillä käytettiin katiskasta tullutta siikaa.

Leikkaa kalat kapeiksi n. 2-3 cm siivuiksi. Jos haluat, ne voi leivittää kevyesti vehnäjauholla. Paista pannulla tai grillissä.

Tarjoile kaaliraasteen tai ohueksi leikatun salaatin,
mango-kastikkeen ja jugurttikastikkeen kanssa. Ripottele päälle hieman juustoraastetta maun mukaan.

Mango-kastike kanan tai kalan kanssa

1 mango
3 keltaista tomaattia
kourallinen tuoretta korianteria
pieni pala keltaista chili-pippuria (lisää varovasti maun mukaan)
1 tlk suolaa

Kuori mango ja laita kaikki aineet tehosekottimeen. Keltaisen chilin sijasta voi laittaa muuta tuoretta pippuria sen mukaan mitä kaupasta löytyy. Kastike sopii hyvin esimerkiksi kalatäytteisten tacojen kanssa tai grillatun kalan kanssa!

Munakoisopihvit grillissä


Viipaloi munakoisoa

Suolaa hieman palasia ja anna vetäytyä hetken

Sekoita yhteen kananmunaan mausteena paprikajauhetta, valkopippuria, mustapippuria, aromisuolaa ja valkosipulijauhetta, sekoita hyvin

Pyöräytä munakoisoviipaleet seoksessa

Kieritä kostutetut munakoisoviipaleet graham-täysvehnäjauhossa (tmv.jauho)

Laita palasten päälle pala rasvaista juustoa esim. tilsiter (lidl)

Paista grillissä

Upea kasvisruoka vailla vertaa!

Paras pitsapohja

Kun meillä leivotaan pitsaa, käytetään tätä vanhaa ohjetta. Olen
leikannut ohjeen jostakin talteen yli 20 vuotta sitten. Parempaa tuskin
löytyy! Tuplaan alkuperäiset ainesmäärät ja saan taikinan, josta pitsan
halkaisijaksi tulee n. 35 cm. Näin:

2 dl vettä
pussi kuivahiivaa
vajaa tlk suolaa
4 rlk öljyä
5 dl vehnäjauhoja

Mittaa jauhot kulhoon, johon teet taikinan. Sekoita joukkoon suola. Sekoita
kuivahiiva lämpimään veteen (ohjeen mukaan kuivahiiva sekoitetaan jauhoihin,
mutta kokeile sekoittamista veteen, taikina kohoaa nopeammin) ja kaada seos
jauhoille. Sekoita taikinaa ja lisää lopuksi öljy. Alusta käsin ja kun
taikina on kimmoisaa, levitä se pitsakivelle, vuokaan tai pellille. Jos
käytössäsi on pitsakivi, laita se ensin hetkeksi uuniin lämpiämään.
Ripottele kivelle maissijauhoja ja levitä taikina. Lämpimällä kivellä se
kohoaa mukavasti. Lisää sitten täytteet.

Kuvan pitsassa on käytetty tomaattisosetta ja ketsuppia, kinkkusuikaleita,
ananasta, juustoraastetta ja aurajuustoa, mausteena oreganoa ja basilikaa.

Tässä reseptissä pohja on tärkein, päällystä se oman makusi mukaan!

15 – 17 minuuttia 225 asteessa.

Genovan kakku

Ensin katsotaan kaapista mitä aineita sieltä löytyy kakkun tekoon, kun tulee
makean nälkä:)
Seuraavksi otetaan kaikki vanhat keittokirjat esille ja etsitään resepti.
Tänään se on Genovan kakku, herkullinen kahvipöydän kakku
Aineet:

150 g voita
2 dl sokeria
3 kpl munia
1 dl mantelijauhoa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoki, lisää munat yksitellen joukkoon.
Lisää jauhot, johon leivinjauhe ja mantelijauhe on sekoitettuna joukkoon.

Paista 180 asteessa noin 40 minuuttia

Jugurttikastike kalan kanssa

1 dl turkkilaista jugurttia
1 tlk kuminaa
2 rlk paprikaa
1/2 limen mehu
1/2 tlk sokeria
1/4 tlk cayennepippuria
2 tlk tilliä

Kastike on nopea sekoittaa, ja sitä voi tarjoilla kala-tacojen kanssa.