Kevyet toskapalat – toskapiirakka

Olen aina tykännyt toskapiirakasta. Resepti on kuitenkin aika rasvainen, joten
muuntelin sitä hieman. Maku ei sinänsä muuttunut muutakuin paremmaksi! Suurin ero resepteissä on omenasoseen käyttö osan rasvan korvikkeena. Samalla voi vähentää sokerin määrää koska omenasose on jo itsessään makeaa. Omenan makua ei maista, mutta se antaa kosteutta piiraaseen.

pohja:
4 munaa
1.5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0.5 dl voisulaa
0.5 dl makeuttamatonta omenasosetta
1 dl rasvatonta maitoa

kuorrute:
110g voita
3/4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
3/4 dl rasvatonta maitoa
100g mantelilastuja (tai enemmän maun mukaan)

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää varovasti vehnäjauhot ja niihin sekoitettu
leivinjauhe. Sulata voi ja anna jäähtyä hetken. Lisää omenasose voin
sekaan, ja lisään vuorotellen maidon ja omenarasvaseoksen pohjataikinaan.
Levitä pohja pellille leivinpaperin päälle (tai kahteen voideltuun
leivinvuokaan).

Paista 225 asteessa n. 8-10 minuuttia kunnes pohja on
puolikypsä.
Samalla kiehauta voi, vehnäjauho, sokeri ja maito.
Lisää seokseen mantelilastut. Meillä lastuja laitetaan seokseen paljon, koska ne on kuitenkin terveellisiä ja samalla kuorrute tulee paksummaksi.
Kaada kuorrute pohjan päälle ja laita uuniin viela n. 5 minuutiksi kunnes pinta kuplii ja on kauniin ruskea.

Yht. 24 palaa: 196 kaloria (alkuperäinen resepti 331 kaloria), 4.6g
proteiinia, 23g hiilihydraattia, 9.5g rasvaa per pala

One response to “Kevyet toskapalat – toskapiirakka

  1. Päivitysilmoitus: Toscaleivokset / -piirakka | Pakkasten keittiöissä kokattua

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s