Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2011

Papan lihapullat

Tämä ohje on se jolla pappa teki lihapullia.
Aina kun kävimme kotona omien lastemme kanssa, teki pappa
lihapullia joista kaikki pitivät.
Siihen aikaan ei vanhempi väki juurikaan käyttänyt mausteita ja ihmettelin
miten maukkaita pullista silti tuli.
Kerran sitten vakoilin mitä pulliin laitetaan. Tässä ohje papan
lihapullista, joita mamma edelleen tekee samalla reseptillä.

500 g paisti jauhelihaa
1 iso sipuli
2 tl suolaa
n. 10 maustepippuria
1 muna
1 dl maitoa
¾ dl vehnäjauhoja
voita sipulin kuullottamiseen ja paistamiseen

Hienonna sipuli pieneksi silpuksi ja kuullota se pannulla voissa
Hienonna maustepippurit jauheeksi ja lisää seokseen. Lisää ja sekoita
kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Leivo pieniä pyöreitä pullia ja paista
voissa.

Mainokset

Ananaskakku


ainekset mehukkaaseen kakkuun:

250g voita tai margariinia
2 dl sokeria
4 munaa
2 tl leivinjauhetta
300 g ananasta ( purkkiananasta mehussa)
1 dl rouhittua mantelia
4½ dl vehnäjauhoja
2 rkl ananas mehua

-Vaahdota voi ja sokeri tasaiseksi vaahdoksi
– lisää munat vuoroin jauheseoksen kanssa taikinaan, johon leivinjauhe
sekoitettuna
– lisää mantelirouhe
-valuta ananaspalat/ renkaat liemestä, punnitse 300g ja pilko pieniksi
kappaleiksi sekoittaen ne taikinaan.
lisää 2-3 rkl ananaslientä joukkoon.
Paista n. 170-180 asteessa n. tunti uunissa

Kookoskakku

Tämä resepti on vanhasta ruutuvihkosta otettu ja jälleen hyväksi havaittu.
Helppo kakku leipoa ja on herkullinen.

Ainekset

4 munaa
200g sokeria
100 g kookoshiutaleita
150 g voita
150 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sekoita jauhoihin leivinjauhe ja kookoshiutaleet.
Lisää ne vuoroin sulan voin kanssa taikinaan tasaiseksi seokseksi.

paista 180 asteessa n. 40 minuuttia

Sipuli-fetajuusto piirakka

Pohja:
100 g voita tai margariinia
1,5 dl rahkaa
3 dl jauhoja
Sekoita pohjan aineet pehmeäksi taikinaksi ja paina se vuokaan.
Nosta reunoille asti, ettei täyte valu uunissa taikinan alle.

Täyte:
– 2 pientä punasipulia ja 2 tavallista sipulia
– voita sipulin kuulottamiseen pannulla
– n. 2 dl fetajuustoa pieneksi kuutioituna
– 3 kananmunaa
– 2 dl juustoraastetta
– 1 dl kermaa
– 1 dl maitoa
Leikkaa sipuli suikaleiksi ja kuulota sitä pannulla voissa (tai öljyssä)
Sekoita paistettuun sipuliin kerma-maito, fetajuusto, juustoraaste ja munat.
Voit lisätä mausteita makusi mukaan, mutta suolaa ei tarvitse fetajuuston suolaisuuden vuoksi.
Kaada seos vuokaan taikinapohjan päälle ja halutessa ripottele päälle juustoraastetta.

Paista uunissa 200 asteessa noin 30 min. Anna pinnan tulla kullanruskeaksi.

Makoisat naudanlihapihvit


Naudan paistia
kermaa
mausteita

oma maustekastike: loraus rypsiöljyä, tulinen ja makea kotisinappi, chilikastike, suolaa ja mustapippuria ja valkosipulia noin 6 kynttä (maun mukaan)

leikkaa ohuiksi siivuiksi pihvit
nuiji pihvit ja ota väri pannulla hetkessä ja nosta pannulta ruskeat pihvit uunivuokaan

sivele mausteseosta pihvien päälle

Kaada kerma päälle

Laita uuniin noin 175asteeseen (tai alkuun vajaa 200 ja noin 30min jälkeen 150) – mureuta uunissa yhteensä noin tunnin

Tarjoa esim. lankkupottujen (rainbow) kera!