Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2011

Irjan kookos-omenakakku

Tämäkin resepti on kahdenkymmenen vuoden takaa.
Mehevä kakku leivottiin silloin tyttären lakkiaisiin.
150 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
2 dl kookoshiutaleita
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tlk leivinjauhetta
0,75 dl maitoa
Viimeksi
2 isohkoa omenaa kuutioina

Yhdistä kookoshiutaleet, vehnäjauhot ja leivinjauhe erillisessä astiassa.
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Juoksettumisen estämiseksi
olen lisännyt väliin myös pienen erän jauhoseosta . Lisää loput jauhot ja
maito.
Olen kuorinut omenat ja leikannut ne noin sokerinpalan kokoisiksi kuutioiksi.
Omenakuutiot lisätään taikinaan viimeiseksi.

Kaada taikina korppujauhotettuun vuokaan ja paista hieman
alle 200 asteessa 45 minuuttia.

Ennen kakun kumoamista alustalle anna kakun levätä hetken vuoassa.
Kuvan kakku on paistettu teflonvuoassa, joten sen väri on vähän kalpea.
Erittäin mehevä ja maukas kahvipöydän herkku!

Mainokset

Melonijuustosalaatti


Leipäjuustoa 2 pientä tai yksi iso paketti
Cantalupe melonia 1/2
vesimelonia pala
päärynää 2
1 rasia sekoite salaattia (valmis pussi) tai pilko lehtisalaattia
1 purkki ituja (sinimailanen)

Pilko, sekoita ja nauti!

Bataatti-perunasoselaatikko

– 2 bataattia
– perunoita, määrältään hieman vähemmän kuin perunaa
– halutessasi enemmän väriä lisää pari porkkanaa
– rasvatonta jauhelihaa n. 300 g
– 2 kasvisliemikuutiota
– maitoa tai kermaa muusin tekoon

Kuori juurekset ja lohko ne (kypsyy ja soseutuu helpommin lohkoina)
Laita ne kiehumaan veteen samaan kattilaan ja lisää kasvisliemikuutiot

Paista rasvaton paistijauheliha ja mausta makusi mukaan
Itse käytin paprikajauhetta, jauhelihamaustetta ja pippuria

Kaada vesi pois ja tee keitetyistä juureksista sose / muusi. Saadaksesi siitä tasainen ja maukas, lisää siihen voita ja maitoa tai ruokakermaa

Sekoita paistettu jauheliha soseeseen

Kaada seos uunivuokaan ja ripottele korppujauhoja päälle
Kypsennä uunissa kunnes pinta ruskettuu, noin 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Chililohi

filee merilohta

Sirottele päälle sitruunapippuria ja suolaa sekä pullosta suoraan makeaa
chilikastiketta
Anna maustua hetken

Paista uunissa n.175 asteessa noin 30-40 min.   lohipalan koosta riippuen

Tarjoile keitettyjen perunoiden ja vihannesten kera