Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2010

Nopea mansikkainen kesäkakku isollekin porukalle

Kakkupohja uunipellille
5 munaa
3,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl lämmintä vettä
 
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää vatkaimella munavaahtoon. Lisää lämmin vesi. Sekoita. Laita uunipellille leivinpaperi ja kaada aines  tasaisesti pellille.
 
Paista uunissa 180 C
 
Isoon kakkuun tarvitaan 2 pellillistä, pienempään riittää yksi.
 
Leikkaa kakun pohjat sopiviksi paloiksi (tarpeen mukaan).
Kostuta levyt joko mehulla, kevytmaidolla tai sokerivedellä,
myös ohut vaniljakastike sopii kostutukseen.
 
Kakun täytteeksi paljon kermaa ja tuoreita mansikoita ja mustikoita kerroksittain.
Pinnalle runsaasti kermaa ja mansikoita sekä mustikoita jos on.
 
Myös tuoreet vadelmat ovat herkullisia täyte- ja koristemarjoja.

Vuohenjuustoinen broileri- riisi pata

600 gr broilerisuikaletta hunajamarinadissa
Basmatiriisiä noin 2 dl
Herneitä pakastepussi (pieni)
Kermaa 1-2 dl
Valion vuohenjuustotomaattikermaa 2 dl purkki (voit korvata perusruokakermallakin)
Mustapippuria

Paista broilerisuikaleet ja lisää riisiä heti alkuun, ennen kuin broileri kokonaan
paistunut.
Sekoita jatkuvasti, ettei pala pohjaan (omassa annoksessa käytetty
noin 2,5dl riisiä)
Lisää jo osa kermasta – anna riisin hautua.
Lisää viimeistään noin 5 min.  kuluttua loput kermat ja lisää mustapippuria maun mukaan.
Lisää viimeisenä pakastepussi herneitä.
Sekoita.

Anna hautua miedolla lämmöllä (sekoita tasaisesti ja usein, ettei pala
pohjaan!). Tarkista jo 15 minuutin jälkeen riisien kovuus maistamalla.
Noin 30 minuutin jälkeen pitäisi olla valmis – riisilaadusta riippuen!

Maistuu vielä seuraavanakin päivänä!

Toscaleivokset / -piirakka

… se aito alkuperäinen resepti….

Tällä reseptillä on leivottu 30-vuotta ja aina onnistuu. Resepti on pienessä leivonta ohjeita sisältävässä kirjasessa jonka nimi on ” Näin leipoo Anni-Helena”.

4 munaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl voisulaa
1 dl maitoa

KUORRUTUS:
150g voita
¾ dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
¾ dl maitoa
100g mantelilastuja (itse käytän mantelilastuja 135g)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, voisula ja maito.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannulle, jonka koko noin 30x 35 cm.
( itse käytän ihan normaalinkokoista uunipeltiä, joka on uuniin sopiva koko).

Paista levy 225 asteessa 8-10 minuuttia.                                        

Kiehauta kattilassa/ pannulla kuorrutusta varten voi,
vehnäjauhot, sokeri ja maito. Lisää joukkoon mantelilastut.
Levitä kuorrutus välittömästi puolikypsän levyn pinnalle.

Paista levyä vielä 5-8 minuuttia uunin ylimmällä tasolla.

Leikkaa jäähtyneestä levystä sinulle sopivia paloja. 

P.S. Kevyempi ja silti tosi herkullinen versio toscaleivoksista löytyy myös meidän sivuilta.