Luumupiirakka oman puun luumuista

Pohja:

100 g   voita

1 dl    sokeria

3    keltuaista

2,5 dl   vehnäjauhoja

1,5 tl   leivinjauhetta

Täyte:

vajaa litra luumuja

1 rlk  perunajauhoja

0,25 dl   sokeria

kanelia

Marenki:

3  valkuaista

1 dl  sokeria

(ripaus viinikiveä)

Voitele ja jauhota piirakkavuoka (halkaisija 27 cm).

Tee pohjataikina vaahdottamalla ensin voi ja sokeri ja lisäämällä siihen munankeltuaiset yksitellen sekä lopuksi jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.  Levitä taikina piirasvuoan pohjalle.  Taikinan levittäminen on helpompaa, jos kaulitset sitä talouskelmun välissä ja siirrät sitten vuokaan.

Ripottele taikinapohjalle noin ruokalusikallinen perunajauhoja luumuista irtoavan nesteen sitomiseksi.  Huuhtele luumut, puolita ne ja ota kivet pois.  Asettele puolikkaat pohjalle, sirottele päälle sokeria ja kanelia.

Laita piirakka 200 asteisen uunin keskitasolle 20 minuutiksi.

Vatkaa sokeri ja valkuaiset kovaksi vaahdoksi.  Jos sinulla sattuu olemaan viinikiveä (cream of tartar), laita sitä ripaus sokerin joukkoon.  Viinikiven puuttuminen ei estä marengin valmistumista, mutta se tekee vaahdosta kovempaa.

Ota piirakka uunista ja levitä marenki sen pinnalle.  Paista vielä noin 5 minuuttia tai niin kauan, että marenki saa kauniin värin.

2 vastausta artikkeliin Luumupiirakka oman puun luumuista

  1. Ihana resepti! Kokeilin tätä kriikunoilla ja hyvää tuli. Laitan omasta postauksestani linkin tänne teidän blogiin. Sopiihan?

  2. Sopii hyvin ja kiitos!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s